lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kesähengailua

Musasuoritus: Laiskan kesäpäivän soundtrackiksi sopii Kasmirin kesähitti Vadelmavene.

Brunssi on mahtava keksintö. Torstaina testattiin kaverin kanssa Radisson Blu Marina Palace -hotellin Lazy Mornings -aamupala, jota tarjoillaan heinäkuun ajan joka päivä klo 10 - 12. Marinassa on kesäisin istuttu monet kerrat Turun parhaimmilla terassisohvilla ja nautiskeltu bellinit. Sohvien lisäksi maisema on Marinan vetonaula.
12 euroa maksava aamis on suunniteltu aikuiseen makuun, mutta suurta eroa perus hotelliaamikseen ei mielestäni ollut. Tarjolla oli tuoretta leipää, erilaisia juustoa, vihanneksia, leikkeleitä, hilloja, lämminsavu- ja graavilohta, minicroissantteja ja -karjalanpiirakoita, jogurttia,
hedelmäsalaattia ja marjoja. Lämpiminä ruokina tarjoiltiin munakasta ja pekonia. Juomaksi oli erilaisia tuoremehuja, lisäksi tarjoilijat toivat pöytään termoskannussa kahvia ja teetä. Jälkiruokapöydässä oli tarjolla tuoreita hedelmiä sekä pieniä paloja mustikka-juustokakkua ja mansikka-raparperipiirakkaa.

Auringon paistaessa Marinan terassi on yksi parhaista paikoista viettää rauhallista aamua kahvia tai teetä hörppien. Aamiainen oli ehdottamasti hintansa väärti ja kaikki tarjolla olevat ruuat olivat erittäin tuoreita ja palvelu oli iloista ja reipasta. Mielestäni on hyvä, että tarjoilussa oli keskitytty perinteisiin ruokiin, eikä oltu lähdetty kikkailemaan liikaa.

Kauniin kesäpäivän kunniaksi lähdettiin ystävän kanssa aamiksen jälkeen vielä kotiseutumatkailemaan Maskun Kankaisten kartanoon. Kartanon rakennutti 1500-luvulla Henrik Klaunpoika. Maskun keskustasta kilometrin päässä oleva kartano on nykyään Åbo Akademin säätiön omistuksessa.

Kartanossa on monenlaista toimintaa: entisessä navetassa järjestetään ympäri vuoden kokouksia ja juhlia. Tulin itsekin miettineeksi tätä mahdolliseksi karonkkapaikaksi. Ystäväni puolestaan harmitteli, että olen jo naimisissa: "Te voisitte pitää täällä häät!" Kartanoa ympäröi kaunis ja hyvin hoidettu englantilaistyyppinen puutarha pioneineen ja pienine puroineen. Tilan kaikki rakennukset on kauniisti entisöity ja kartano huokuu kokonaisuudessaan entisajan loistoa.

Kartanon yhdessä rakennuksessa pidetään kesäkahvilaa, jossa on tarjolla juuri leivottua suolaista ja makeaa sekä kahvia, teetä ja limuja. Kahvilassa on hurmaava vanhanaikainen sisustus ja sisäpaikkojen lisäksi istumapaikkoja on myös ulkona, vanhan kartanon edustalla. Tänä kesänä kahvilan tiloissa on esillä kartanon viimeisen omistajan vaimon, Ebba Aminoffin, elämästä kertova valokuvanäyttely.






1 kommentti:

  1. Jee, kylläpä meillä olikin hauska päivä! Aamupala oli kyllä hyvä ja hintansa väärti, onneksi oltiin ajoissa paikalla niin saatiin aurinkoiset paikat. Maskun kartano oli hieno! Harmi, kun jäi se opastettu kierros väliin, mutta ehkä sitten ensi kerralla :)

    VastaaPoista