lauantai 13. joulukuuta 2014

Kurpitsakeittoa paahdettuna, kiitos

Musasuositus: Perinteisen kurpitsakeiton kokkaaminen sujuu toisen perinteisen tahdissa: Frank Sinatra saa hetken tuntumaan aina hieman paremmalta: Fly me to the moon.

Vanhemmat olivat käymässä etelässä. Matkalla junalle he jättivät ison kassin täynnä hedelmiä ja vihanneksia. Sieltä löytyi myös kaunis kurpitsa, josta päätin heti tehdä maukkaan keiton.

Ainekset
1 kurpitsa
1 sipuli
2 sellerinvartta
1 porkkana
1 l vettä
2 dl kuohukermaa (tai kookosmaitoa)
kasvisöljyä
suolaa
muskottipähkinää

Ohjeet
1. Leikkaa kurpitsa puoliksi ja poista siemenet. 2. Paloittele kurpitsa lohkoiksi.
3. Paahda uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.
4. Pilko sipuli ja leikkaa porkkana ja sellerinvarret kuutioiksi.
5. Kuullota sipuli, porkkana ja selleri öljyssä pannulla.
6. Lisää vesi ja mausta suolalla.
7. Poista paahtuneista kurpitsanpaloista kuori.
8.  Lisää kurpitsa keittoon, kun porkkanakuutiot ovat kypsiä.
9. Aja tasaiseksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella.
10. Lisää keittoon kerma ja kiehauta nopeasti.
11. Mausta suolalla ja muskottipähkinällä.
12. Tarjoa esimerkiksi pähkinöiden kanssa.

Vinkki! Jos jaksat puuhailla, pese poistamasi kurpitsansiemenet ja paahda niitä kuivalla pannulla hetki. Voit tarjota niitä keiton kanssa tai syödä niitä sellaisenaan.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti